Suomen lipun piirto-ohjeet featurekuvassa

Linnaa ja Linnaa

Mitä itsenäisyys sinulle merkitsee? Jos kysyy kliseisen kysymyksen, saa luultavasti jossain määrin kliseisiä vastauksia. Linnan juhlissa tai yleensä itsenäisyyspäivänä kaikissa haastatteluissa esitetty kysymys on käytännössä sama kuin urheilijalta suorituksen jälkeen kysytty “miltä nyt tuntuu”. Yleensä kukaan ei sano mitään erityisen yllättävää. Kuulijatkin miettivät, miksi kysymys kysyttiin. Silti vastaus kuunnellaan innolla. Ja kysymys kysytään yhä uudestaan ja uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan.

Että voi syödä salaattinsa rauhassa.”

Kun asiaa kysyy suomalaisilta, saa luultavasti kokoelman keskenään aika samankaltaisia vastauksia. Lauseiden välistä kaikesta on kuitenkin kuultavissa, että itsenäisyys on suomalaisille pääasiassa hyvin tärkeä asia, jopa sillloin kun ei oikein osata pukea sanoiksi miksi. Siihen nähden tuntuu vähän hassulta, että itsenäisyyspäivän juhlintamme on niinkin hillittyä.

Se on arvokas juhla.”

Onhan se, siitä huolimatta, että juhlinta on hillittyä. Toiset ampuvat raketteja, suomalainen katsoo televisiosta sateessa marssitun paraatin. Toiset lennättävät tuhansittain leijoja, suomalainen sytyttää ikkunalle, tuolle alkuperäiselle televisiolle, kaksi kynttilää. Ja illalla katsotaan televisiosta, miten pari tuhatta ihmistä kättelee toisiaan. Ja arvostellaan näiden pukeutumista. Mutta ainakaan ei kiipeillä Mantassa.

No ei itsenäisyyspäivä kyllä ole itsenäisyyspäivä ilman Tuntematonta.

Vähän siltähän se tuntuu. Yle on kuitenkin lähettänyt Tuntemattoman sotilaan joka itsenäisyyspäivä vasta vuosituhannen vaihteesta lähtien. Sitä ennen se tuli jos oli tullakseen. Yleensä tulee Edvin Laineen versio, sillä Mollbergin ei koskaan löytänyt samanlaista klassikkostatusta. Nythän vaihtoehtoja onkin jo kolme.

Vapaapäivä, vapaa päivä

Kysy joltain muulta, teen töitä.

Kynttiläperinteen alkuperää ei tiedetä, teorioita on. Ja marssivathan toki muutkin, useimmiten armeijoihin ja puolustusvoimiin liittyvästi. Norjassa marssivat lapset. Costa Ricassa tanssitaan, sillä itsenäisyys Espanjasta irtosi taistelematta. Australiassa juhlitaan ensimmäistä brittiläistä siirtokuntaa purjehtimalla.

Että joka joulu vie kynttilän haudalle jossa jälkimmäinen vuosiluku on 40 vuotta ennen omaa syntymää.

Kaupoista toki saa hiukan kaikenlaista sinivalkoista, ja valikoima lisääntyy ennen joulukuun alkua. Siitä huolimatta juhlan arvokkuus ehkä ilmenee kaikkein eniten siitä, miten vähän itsenäisyyspäivää lopulta on kaupallistettu. Silläkin uhalla, että joku saa ideoita: potentiaalia olisi. Mutta ei se ehkä oikein sopisi suomalaiseen mielenlaatuun.

Viisi-kolme-kymmenen on pituus lipussa, viisi-kolme-kymmenen on pituus lipussa, neljä-kolme-neljä, neljä-kolme-neljä…

Joissakin piireissä on tapana kutsua itsenäisyyspäivää leikillisesti itsepäisyyspäiväksi. “Tarkoitat siis että itse kutsut?” No lähinnä, mutta on tullut törmättyä muihinkin, että ei tätä nyt ihan yksin ole keksitty. Se on hauska sanaleikki, koska se väännöksen jälkeenkin kuvaa itsenäisyyspäivää: itsepäisesti, omapäisesti siten kuin itsenäinen haluaa. Nyt ei kukaan muu komentele.

Vapaapäivää.

Mitä itsenäisyys sinulle merkitsee?

(Osa jutussa esitetyistä lainauksista on todellisia vastauksia.)

◊ ◊ ◊

Kirjoittaja Lauri Puiseva on Elidon markkinointiasiantuntija ja storyteller, jonka vapaa-aika kuluu myös tarinoita kertoillessa. Yksi noin kolmesta kirjasta autiolle saarelle on Linnan Tuntematon sotilas, muutamalla lisäleikkeellä Sotaromaanista.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *